27.3.2018
  • GREENSTATE RU News

TIKKURILA TOTEUTTAA JATKOKEHITYSSUUNNITELMIAAN

26. maaliskuuta 2018 Tikkurila ja YIT SPb allekirjoittivat sopimuksen tontin vuokraamisesta ja jatkolunastuksesta.

6,5 hehtaarin kokoinen tontti luovutettiin Tikkurilalle tutkimus- ja suunnittelutöiden suorittamista varten. Allekirjoitetun sopimuksen mukaan tulevaisuudessa Gorelovon Greenstate teollisuuspuistossa sijaitseva tontti ostetaan ja sille rakennetaan Tikkurilan maalitehdas. YIT:n ja Tikkurilan yhdistää se, että molemmat yhtiöt ovat kotoisin pohjoismaista. Tämän lisäksi firmat ovat yli 100 vuotta vanhoja. Tikkurila on maaliteollisuuden johtavin yritys, jolla on jo monien vuosien kokemusta premium-luokan tuotteiden ja palvelujen kehittämisestä. Sen laatutuotteet kykenevät kestämään sääolosuhteita ja aikaa. Tuotantolaitoksen lisäksi 6,5 hehtaarin tontille sijoittuvat Tuotekehityskeskus sekä raaka-aine- ja tuotevarastot. Tontin vierestä kulkee rautatierata. Tehtaan suunnittelu on jo alkanut. Suunnitelmien mukaan rakentaminen alkaa vuoden 2019 alussa ja tuotanto on jo käynnissä vuonna 2020.  

Sulje
Lähetetään...